KYSEESSÄ ON VIRTUAALIHEVONEN !

Clown Blockbuster VH-46088

Rotu : Shetlanninponi
Sukupuoli : Ori
Syntynyt : 27.07.2008 VHKR
Säkäkorkeus : 100 cm

Omistaja : ania, Yew Dressage
Kasvattaja : Clown Ponies, tiku.
Koulutustaso : KoHeB, Re60cm, Vaikea valjakko
Menestys : ei mainittavaa menestystä

Kuvagalleria


© Kuvien ottaja ei tahdo nimeään mainittavan kuvien yhteydessä

Luonnekuvaus

Kusti on perusluonteeltaan erittäin kovakalloinen ja itsepäinen niin kuin shetlanninponit yleensä ovat. Vaikka kovapäisyys tuleekin Kustista ilmi monilla eri tavoin, se ei kuitenkaan pure tai potki - luimisteleminen kuuluu kuitenkin oripojan perusominaisuuksiin. Hoitajiensa kanssa Kusti nauttii jokaisesta huomionosoituksesta ja etenkin makupaloista, mikäli niitä on tarjolla ja yleensä niitä onkin hoitajien taskut pullollaan. Herkkujen ja muidenkin syiden ansiosta, ei kukaan voi ainakaan tulla sanomaan, ettei Kusti olisi ollut ruoka-aikaan kotona.

Mikäli on joskus oppinut shetlanninponeja tuntemaan ja tietää niiden metkut, voi jonkin verran aavistella mitä tuleman pitää kun Kustin kanssa ollaan liikenteessä. Taluttajaansa poika vie sujuvasti halki kurapeltoja paljon säästelemättä ja tarhasta se karkaa sujuvammin kuin muut hevoset, oli sitten portti sidottu kuinka hyvin tahansa. Kusti ei kuitenkaan karkailemisestaan huolimatta aiheuta paljon hämminkiä tallilla, sillä onhan se suhteellisen tuttu näky kun musta poninkoikkeli kipittelee pitkin pihoja ja syö parhaassa tapauksessa kaikki tallin pihalle laitetut kukkaistutukset - ainakin sen pitää kavioidensa kanssa olla tallomassa kaikki mahdolliset kukkapenkit.

Ratsastus ja ajaminen Kustilla on ihan mukavaa puuhaa, vaikka poni onkin erittäin itsepäinen ja haluaa yleensä itse päättää suunnan tai koska työt lopetetaan. Pikkuratsastajien kanssa Kusti kuitenkin käyttäytyy suhteellisen siivosti, eikä tyydy heitä kiusaamaan muuten kuin jämähtämällä paikalleen heti kun liikutusta on kestänyt puoli tuntia. Kokeneemmilla ratsastajilla, jotka vaativatkin Kustilta enemmän saavat välillä tuntea takapuolensa alla ponin vikkelät jalat ja korkealle nousevan takapään. Ajaessa poni on kuitenkin oikea helmi ja erityisesti tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät ovat Kustille kuin tehty. Oripoika kun rakastaa yli kaiken kärryjen vetämistä.

Sukutaulu

Taian Icarus CW Stockholm Elite KTK I Harmaanaaman Darth Maul
CW She's My Heroine
Honkaharjun Corona CW Sunshine Calypso KTK II
Wennie N'Joy VIR MVA Ch, KTK III
Vässykkä CRS Epicuros CW Snow Brigade VIR MVA Ch, KTK II, VVJ I, YLA 1
CRS Brunette VIR MVA Ch, KTK II, VVJ II, YLA 1
Kapamoa Nap YLA 2 Kaviopolun Namubooa
SBR Pom-Pom Pinia

Jalostuskäyttö ja jälkeläiset

KUSTI ON TARJOLLA JALOSTUKSEEN.

Kilpailut (vain VVJ)

Sijoituksia yhteensä 25 joista voittoja 8

26.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 2/30
28.07.2008 kutsu, Noviisi tarkkuuskoe : 6/20
28.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 9/20
29.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 10/20
30.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 2/15
30.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 13/15
30.07.2007 kutsu, Vaativa yhdistetty : 2/15
30.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 13/15
30.07.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 11/15
30.07.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 11/17
31.07.2008 kutsu, Noviisi yhdistetty : 22/24
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 16/23
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 15/23
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 18/23
01.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 16/20
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 13/17
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 7/16
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 15/16
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/15
01.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 15/15
01.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 17/38
02.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 30/56
02.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 22/44
02.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/20
03.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 7/25
03.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 3/15
03.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 7/20
04.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 3/19
04.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 2/25
04.08.2008 kutsu, Noviisi yhdistetty : 2/17
05.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 8/18
07.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 3/11
10.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 6/15
12.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 18/20
12.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 12/22
12.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 14/22
12.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/21
13.08.2008 kutsu, Vaativa yhdistetty : 1/15
15.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/14
17.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 5/18
17.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 5/35
18.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 9/12
20.08.2008 kutsu, Noviisi kestävyyskoe : 9/20
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 14/16
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 17/30
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 23/30
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 3/30
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 7/15
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 7/27
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 4/15
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 4/29
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 5/15
20.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/20
21.08.2008 kutsu, Noviisi kestävyyskoe : 19/20
21.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/13
21.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 7/15
21.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/14
22.08.2008 kutsu, Noviisi kestävyyskoe : 1/20
22.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/14
23.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/14
23.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 9/14
23.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 1/23
23.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/23
23.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 13/23
24.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 19/19
24.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 10/23
24.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 16/18
24.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 2/14
25.08.2008 kutsu, Noviisi tarkkuuskoe : 9/20
25.08.2008 kutsu, Vaikea yhdistetty : 9/14