KYSEESSÄ ON VIRTUAALIHEVONEN !

Capodecina CIS VH-47396

Rotu : Holstein
Sukupuoli : Tamma
Syntynyt : 07.09.2008 VHKR
Säkäkorkeus : 166 cm
Omistaja : ania, Yew Dressage
Kasvattaja : Ciar Dressage
Koulutustaso : KoGP, Re80cm
Menestys : ei mainittavaa menestystä

Kuvagalleria


© PSIA

Luonnekuvaus

Desi on luonteeltaan persoonallinen, mutta rehellinen tamma. Sillä on tarve saada paljon huomiota, eikä se siksi viihdy yksin esimerkiksi tallissa tai tarhassa. Hoitajan kanssa sillä onkin yleensä todella mukavaa, kunhan ihminen ensin tottuu sen omalaatuiseen huumorintajuun (kengännauhojen ja vetoketjujen availuun ja harjojen riepottelemiseen). Desiä on käsitelty varsasta asti hyvin, joten minkään hoitotoimenpiteen kanssa ei ole ongelmia, eikä käsittelyssä muutenkaan.

Ratsastettaessa Desi on unelma. Sen askeleet ovat kevyitä ja näyttävät siltä kuin se liitäisi. Kuitenkaan Desi ei anna mitään ilmaiseksi, ja se saattaa pukitellakin mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai avut epäselkeitä. Desi on parhaimmillaan osaavan, rauhallisen ratsastajan kanssa koulukiemuroita läpi käydessä. Silloin sille ei tule tylsää ja se keskittyy hyvästä verryttelystä asti mainiosti itse aiheeseen. Tamma on todella herkkä kaikille avuille, ja pyrkii kulkemaan omaehtoisesti kuolaimella ja työskentelemään kokonaisvaltaisesti.

Sukutaulu

Ciars Captain Party Potential Blood Beats
Dead! Del Mar
Ardente Lorenz
Adelante
Caramia Nove Slytherin GER KRJ III Damien
Lady Lust Lilith
Finding Neverland KRJ III Peter Pan
Go-Slow

Jalostuskäyttö ja jälkeläiset

Desi  ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

Kilpailusijoitukset (vain KRJ)

Sijoituksia yhteensä 4, joista voittoja 0

20.08.2008 kutsu, Intermediaire I : 5/77
20.08.2008 kutsu, Grand Prix : 2/70
20.08.2008 kutsu, Intermediaire I : 4/77
21.08.2008 kutsu, Grand Prix : 7/70