Juksulan Underling

  


UNTON VARUSTEET

Nimi  
  Juksulan Underling, Unto
Rek.nro  
  VH-54608
Sukupuoli  
  Ori
Säkäkorkeus  
  163 cm
Syntymäaika, ikä  
  02/01/2009, yli kolme (3) vuotta, ikääntyminen tarkemmin sivun alhaalla
Rotu  
  FWB, Suomalainen puoliverinen
Väri, merkit  
  Tummanruunikko
Painotus  
  Kouluratsastus
Kouluratsastus  
  Vaativa A
Rataesteet  
  100cm
Maastoesteet  
  100cm
Omistaja  
  Heta
Kasvattaja  
  Pientalli Juksula
Saavutukset  
  2xKM, 3xKP

Luonne

Unto on pienestä pitäen omannut omanlaisensa temperamentin. Hoitajalla tulee olla heti ohjat omissa käsissään tai muuten voi huomata että tilanne on kääntynyt päälaelleen. Ja vaikka johtajuutensa olisi tehnyt alunperin tälle herralle selväksi, saattaa se matkanvarrella unohtua, jolloin pieni muistutus on paikallaan. Siksi esimerkiksi tilanteissa jossa Untoa talutetaan, on tärkeää että mukana on sopivat varusteet, sillä se saattaa saada leikkisänä ja nuorena hevosena omia älynväläyksiään. Tammat kiinnostavat luonnollisesti aivan liikaa, mutta jälleen jos Untolle osaa sanoa mitä saa ja mitä ei saa tehdä, niin tilanteista pitäisi selviytyä.

Orimaisesta luonteestaan huolimatta Unto kuitenkin on oikea halinalle. Se rakastaa yli kaiken niitä rapsuttelu- ja harjaushetkiä jolloin se rentoutuu ja rauhottuu huomattavasti. Kuitenkin on välillä aina hauskaa napata hoitajan takinhelmasta kiinni tai muuten vain syödä kaikki mikä eteen sattuu. Unto siis on ehdottomasti kaikkea muuta kuin tylsä hoitaa.

Unto on osoittanut muutaman ensimmäisen ratsastuskertansa jälkeen jo parhaita puoliansa. Askellajit ovat joustavat ja matkaavoittavat ja aivan lumottavaa katseltavaa. Tästä hevosesta saa aktiivisella valmennuksella helmen. Parhaita puolia on myös se, että Unto ei tunnu pelkäävän mitään uutta, vaan on kuin vanha konkari uusissakin ympäristöissä. Tämä ällistyttävä sopeutumiskyky on mahdollistanut nopean kehityksen ratsastettavuudessa. Avuille Unto on ehkä turhankin herkkä, joten kultaisen keskitien ja harmonian löytäminen ratsastajan kanssa vaatii oman aikansa. Mahtavissa askellajeissa istuminen ei kuitenkaan ole yhtä juhlaa vaan harjoitusravi vaatii ratsastajaltaan jo melkoista keskivartalon hallintaa.

Aina Unto ei jaksa kuitenkaan olla niin kärsivällinen. Useat toistot samaa tehtävää ratsastettaessa lisäävät sen muuten järkkymätöntä kärsivällisyyttä, mutta kun muistaa pitää tekemisen tarpeeksi vaihtelevana ja haastavana, niin sen keskittymiskyky kipuaa aivan uskomattoman korkealle. Se jää kuuntelemaan kaikkea mitä siltä pyydetään ja hetkessä kaikkea pystyy hienosäätämään suuntaan jos toiseenkin. Maastoilu on enemmän kuin paljon Unton mieleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis tiedossa jos ratsastaja ei osaa olla varuillaan.

Sukutaulu

fwb-o. Juksulan Underling isä Welle's Unique
hann, ruunikko, 162 cm
ii Sweet Sensation
hann, musta, 170cm
ie VIP-MVA Fn Welle 345
hann, musta, 167cm
emä Charlotter Zanner
kwpn, tummanpunarautias, 168 cm
ei Riuchto (EVM)
hann, trt, 171cm
ee Noir Yiroth (EVM)
kwpn, ruunikko, 168cm

Isä, Welle's Unique, on loistavasti menestynyt jo eläkkeelle jäänyt hannover-ori. Welle's Unique on niittänyt mainetta useallakin saralla, 79 sijoitusta KRJ alaisista kouluratsastuskilpailuista ja lisäksi 14 voittoa. VVJ:n alaisista kilpailuista ori on niittänyt 8 voittoa ja 21 sijoitusta. Ori omaa upeat liikkeet ja ratsastettavuuden, ja se on jättänyt jälkeensä useita upeita jälkeläisiä. Welle's Unique on niittänyt mainetta ja kunniaa myös näyttelyissä saavuttaen useita jalostussuosituksia, irtoSERT:in ja muotovalio-sert:ejä. Ja kaiken päälle ori on kahminut seuraavat palkinnot: YLA2 (35 - 37 - 26 - 35 = 133), KRJ-II (90p), VVJ-III (16,5 - 30 - 3 - 2 - 2= 53p.) ja HANN2 (22 + 30 + 38 + 17 + 40 + 3 = 150).

Welle's Unique omaa kaiken lisäksi menestyksekkään suvun. Sen isä Sweet Sensation ehti saavuttaa elämänsä aikana paljon. Tämä puolalaista perää oleva hannoveri oli kouluratojen kuningas ja se kilpaili elämänsä aikana erittäin aktiivisesti hyvin tuloksin. Näyttelyissä Sweet Sensation pärjäsi myös erinomaisesti keräten jalostussuosituksia ja luokkavoittoja. Yleislaatuarvostelusta ori on saanut pistein 102 palkinnon YLA3, ja se on kantakirjattu kolmannella palkinnolla (20+13+16+18=67p.). Lisäksi se on palkittu KRJIII palkinnolla pistein 70. Ori on jättänyt jälkeensä hyvin menestyviä jälkeläisiä.

Welle's Uniquen emä, VIP-MVA Fn Welle 345 on monien tuntema kouluratojen valloittaja. Tamma on jättänyt jälkeensä useita upeita kouluhevosia joille se on välittänyt ratsastettavuutensa ja taitonsa. Se on kilpaillut menestyksekkäästi KRJ:n kilpailuissa aina Intermediate II tasolle saakka ja monitaiturina valloittanut kentät myös valjakkoajoissa. Lisäksi tamma on kerännyt elämänsä aikana huikean määrän arvonimiä ja palkintoja. Kouluratsastuksesta Welle on napannut KRJIV palkinnon, ja valjakkoajoista VVJII palkinnon. Lisäksi se on kantakirjattu kakkospalkinnolla ja yleislaatuarvostelusta tamma on kahminut palkinnon YLA3. Näyttelymenestyksestä kielii arvonimet VIP-MVA ja Fn.

Emä, Charlotter Zanner, edustaa Hollantilaista hevoskasvatusta ja on tuotu Suomeen sen ollessa 10-vuotias. Suomessa olonsa aikana se on ehtinyt menestyä kouluratsastuksen (30 sijoitusta) ja valjakkoajojen (20 sijoitusta) parissa. Lisäksi se on kilpaillut ERJ:n, KERJ:n, WRJ:n ja VMJ:n kilpailuissa sijoittuen. Charlotter Zanner on myöskin saanut näyttelyistä kaksi jalostussuositusta ja kunniamainintaa. Tamma on myös saavuttanut yleislaatuarvostelussa kakkos (YLA2) palkinnon pistein 121, sekä KRJII palkinnon pistein 94.

Jälkeläiset

Syntynyt  
Jälkeläinen  
Emä  
Omistaja  
04. kesäkuuta 2009

Kilpailukalenteri

Kilpailukalenterissa sijoitukset keltaisella. Ranking ja ominaisuuspiste tilannetta voit seurata täältä.

Päivämäärä  
Paikka  
Luokka  
Sijoitus  
KRJ - Kouluratsastus
30. kesäkuuta 2009
Vaativa B
35/100
30. kesäkuuta 2009
Vaativa B
67/100
30. kesäkuuta 2009
Helppo A
50/100
29. kesäkuuta 2009
Vaativa B
25/100
29. kesäkuuta 2009
Vaativa B
34/100
29. kesäkuuta 2009
Helppo A
81/100
28. kesäkuuta 2009
Vaativa B
83/100
28. kesäkuuta 2009
Vaativa B
92/100
28. kesäkuuta 2009
Helppo A
77/100
23. kesäkuuta 2009
Vaativa B
36/100
23. kesäkuuta 2009
Vaativa B
88/100
23. kesäkuuta 2009
Helppo A
52/100
23. kesäkuuta 2009
Helppo A
46/100
23. kesäkuuta 2009
Helppo A
6/40
20. kesäkuuta 2009
Vaativa B
16/50
20. kesäkuuta 2009
Helppo A
44/50
18. kesäkuuta 2009
Helppo A
6/53
18. kesäkuuta 2009
K.N. Special
33/51
18. kesäkuuta 2009
Helppo B
45/57
15. kesäkuuta 2009
Helppo A
150/458
15. kesäkuuta 2009
Helppo B
12/469
5. kesäkuuta 2009
Helppo A
4/31
PKK - Näyttelyt
16. kesäkuuta 2009
PKK-luokka (pääkuva), tuom. Annúndwen
6/10, KM
16. kesäkuuta 2009
PKK-luokka (liike), tuom. Beronia
2/10, KP
24. toukokuuta 2009
PKK-luokka, tuom. Annú
3/10, KP
12. helmikuuta 2009
PKK-luokka, tuom. Minna
2/10, KP
8. helmikuuta 2009
PKK-luokka, tuom. Annúndwen
6/9, KM
1. helmikuuta 2009
PKK-luokka, tuom. Unnur
7/10, KM

Valmennukset

Tämä ori asteli tuntemattomalle kentälle kuin olisi aina ollut sielä: orin korvat olivat eteenpäin suunnattuna ja itse hevonen oli täysin rento. Hevosen askeleet olivat reippaat ja rennot. Aluksi samalla valmennuksella ollut tamma vei hieman mielenkiintoa pois ratsastajasta, mutta kun alkulämmittelyt aloitettiin, keskittyi Unto taas ratsastajaansa. . Annoin ensimmäiseksi tehtäväksi itsenäistä lämmittelyä pienten tehtävien kera. Samalla piti tehdä mahdollisimman paljon voltteja, pääty-ympyröitä, temponlisäyksiä ja kaikkea muuta pientä. Jokaisen kulman uran sisäpuolelle oli laitettu kartio, joka tuli kiertää ulkokautta, jottei oikomisia tulisi. Aluksi ori ei millään tahtonut taipua tai asettua voltilla oikein, mutta hieman enemmän lämmettyään alkoi nämäkin sujua paremmin. Voltille mennessä Unto meinasi hidastaa, mutta korjasit asian hyvin laittamalla oriin taas liikettä. Yhteistyö alkoi jo pelata paremmin. Valmennuksen tasona oli vaativa A, muuta aloitimme vaativan B:n liikkeillä. Aloitimme avotaivutuksella ravissa. Alussa Unto hidasti hieman liikaa, jolloin vauhti hidastui melkeinpä käyntiin asti. Nostit orilla uudestaan ravin ja tällä kertaa avotaivutuksen teko onnistui hyvin. Ratsukko eteni tasaisessa, hyvässä tempossa koko taivutuksen ajan ja suoristit orin hienosti loppuun, kun siirryitte taas kunnolla uralle. Tämä toistettiin toisellakin sivulla, tosin tällä kertaa Unto meni heti hienoon avotaivutukseen, kun pyysit sitä siltä. Muutaman kerran tätä vielä mentiin ennen siirtymistä sulkutaivutusten pariin. Sulkutaivutukset onnistuivat myös tältä ratsukolta hyvin, melkein samalla tavalla kuin avotaivutukset, mutta tosin onnistuivat paremmin heti ensimmäisellä kerralla. Seuraavana tehtävänä oli siirtyminen peruutuksesta laukkaan. Unto suoritti tämän hieman vaihtelevassa tempossa ensimmäisellä kerralla. Sait ohjeeksi myödätä hieman enemmän ja toisella kerralla tempo olikin tasainen ja rauhallinen. Tämän jälkeen toistimme tehtävän vain pari kertaa, koska suorititte sen niin hyvin, ettei enempää sillä kertaa tarvinnut annettua tehtävää koluta. Kuten toisellakin ratsukolla, välissä teimme taas avo- ja sulkutaivutukset ravissa, ennen kuin lähdettiin tutkimaan tarkemmin seuraavaa tehtävää. Tehtävänä oli ensimmäinen valmennuksemme vaativa A -tasoinen liike, laukanvaihto joka neljännellä askeleella. Tälle ratsukolle ei laukanvaihdot tuottaneet juurikaan ongelmia ja tempokin pysyi tasaisena vaikkakin melko reippaana. Siirryimme laukanvaihtoihin joka kolmannella askeleella, eikä tämäkään erityisemmin tuottanut ongelmia. Vauhtia olisi hieman voinut hillitä, sillä orin tasapaino vaikutti hieman heikommalta kuin olin odottanut, mikä näkyi ratsukon suorituksessa, mutta eiköhän tämäkin paranisi ahkeralla harjoittelulla ja erilaisilla tasapainotehtävillä. Parin toiston jälkeen ja rauhallisemmassa tempossa kuitenkin laukanvaihdot näyttivät jo paremmilta ja hallitummilta. Laukanvaihtojen jälkeen tuli kävelyhetken aika, mutta eivät tehtävät tähän loppuneet. Käynnin aikana tuli tehdä pohkeenväistö jos useampikin. Suorititte pohkeenväistöt hienosti ja tasaisessa tempossa, joten tähän ei pidemmäksi aikaa muutenkaan jumituttu. Seuraava työstämisen aihe oli puolipiruetit. Unton keskittyminen oli selvästikin ratsastajassa, joten ei ollut erityinen yllätys, että puolipiruetit onnistuivat hyvin. Ratsukolta olisin toivonut hieman hallitumpaa vauhtia joissakin kohdissa, esimerkkinä vaikkapa laukanvaihdot. Hevosen keskittyminen oli ratsastajassa, voisi sanoa, koko ajan. Tästä plussaa, varmasti tällä ratsukolla on mahdollisuuksia paljon. Tehtävistä ei yritetty lintsata, vaan ne suoritettiin loppuun asti. Tasapainoharjoitukset eivät olisi orille pahitteeksi, vaikka melko hyvän tasapainon omaakin. Ratsastaja voisi hieman enemmän myödätä.
- Janina S / Kouluvalmennus 17.6.2009

Tämän päivän aiheita olisivat lähinnä laukanvaihdot, sulku- ja avotaivutukset sekä koottu laukka. Aloitimme reippailla alkuverryttelyillä, johon sisältyi lähinnä pohkeenväistöä ja avotaivutusta käynnissä. Unto meni hienosti molemmissa liikkeissä, mutta pohkeenväistössä sinä annoit Untolle liikaa väistättävää pohjetta, ja Unto meni sekaisin. Kehotin antamaan vähemmän apuja, ja teitkin työtä käskettyä. Pian siirryimme harjoittelemaan sulku- sekä avotaivutusta ravissa, joissa Unto oli suorastaan mahtava, ja etkä sinäkään hullumpi ollut. Jätimme avotaivutuksen sikseen ja jatkoimme vielä sulkutaivutuksella, mutta siirryimme laukkaan. Alussa Unto ihmetteli, että miksi sama tehtävä, joka tehtiin äsken ravissa pitäisi tehdä laukassa, mutta rohkaisit Untoa hienosti ja pian Unto tekikin jo kiitettävän suorituksen. Saitte koittaa vielä pari kertaa sulkutaivutusta, ennen kuin siirtyisimme ”pää-aiheeseemme”, laukanvaihtoihin. Unto mietti jälleen kerran alussa, että mitäs tämä oli, mutta se oli ihan ymmärrettävää, kun Unto on vielä nuori. Pari kertaa kun olitte koittaneet, niin johan laukanvaihdot alkoivat sujua! Untohan oli aivan kuin jokin koulukonkari :) Saitte tehdä vapaat loppuverryttelyt ravissa. Vinkkejä annan sen verran, että Untolla kannattaa tehdä paljon taivuttavia liikkeitä, jotta sen saa hyvin lämpiämään. Kiinnitin myös huomiota kantapäihisi, jotka aina välillä nousivat ylös. Pidä ne jatkossa alhaalla! Kokonaisuudessaan olin teihin tyytyväinen.
- Toffe / Kouluvalmennus 15.6.2009

Aloitimme lämmittelyllä, annoin Hetalle vapaat kädet lämmitellä käynnissä, ravissa ja laukassa. Katsoin samalla Unton askeleita ja millaisia apuja Heta käyttää. Unton askellus oli lennokasta ja suoraa, Hetan istunta hyvä ja avut todella pienet. Pyysin Hetaa laukkaamaan pitkän sivun vastalaukkaa ja siirtyä sitten harjoitusraviin, ja Unto totteli moitteettomasti. Tahtikaan ei rikkoutunut. Sitten pyysin vaihtamaan laukkaa käynnin kautta, aluksi Unto epäröi vähän mutta laukka vaihtui oikeasta vasempaan sulavasti. Seuraavaksi pyysin pienen pätkän pohkeenväistöä käynnissä ja olin mykistyä Unton lahjakkuudesta. Heta peruutti pyynnöstäni viisi askelta ja huomasin siinä pientä hiettovaa, Unto peruutti hyvin epävarman oloisesti. Oriilla ravattiin pyynnöstäni pari metriä eteenpäin ja sitten peruutettiin jälleen, jolloin oli se jo paremman näköinen. Erinomaisen taitava ori jota minä en osaa enää helpolla aalla valmentaa. :>
- Cremeide / Kouluvalmennus 8.6.2009

Rakas päiväkirja...

... eli satunnaisia merkintöjä tärkeimmistä ja vähemmän tärkeistä tapahtumista.

8. kesäkuuta 2009    Siirryttiin pojan kanssa harjoittelemaan vaativan tason liikkeitä! Lähinnä harjoittelimme lyhyitä pätikiä kokoamista. Lisäämisissä ei on enää vain vähän hiomista; niiden pitäisi kulkea hieman enemmän "ylämäkeen". Laukanvaihdotkin ovat olleet kovan treenin alla ja alkeneetkin sujua jo melko hyvin. Unto on alkanut lisäksi kantamaan itseään vieläkin astetta paremmin ja sen jalkatyöskentely on aivan upeaa ja elastista! Omat kotikisat sujuivat loistavasti ja kahmimme neljännen tilan Helppo A: luokassa. Unto on alkanut nauttia esiintymisestä, ja se laittaa kilpailuissa parastaan näytille, mikä on tietysti positiivista tulevaisuuden kannalta.

4. kesäkuuta 2009    Kehitys orin kanssa on ollut jälleen huimaa, ja jalostusurakin on päässyt jo alkuun kun Unto astui ensimmäisen tammansa! Ensimmäiset kilpailut sujuivat Unton kanssa todella mukavasti. Traileri tuli sille tutuksi sen kummempia kommelluksia ja kilpailupaikalla se käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Esteisiin ollaan myöskin päästy jo tutustumaan. Hyppykapasiteettia ja tekniikkaa kyllä löytyy, mutta kyllä ori on silti enemmän askellajihevosia. Ajattelin kuitenkin ilmoittaa sen muutamiin estekisoihinkin tässä lähiaikoina ihan kokemuksen ja vaihtelun vuoksi.

27. toukokuuta 2009    Unto täytti vihdoin kolme joten aktiivinen kisaus alkaa tästä! Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän nuoreen herraan ja olemme kommelluksitta päässeet yhteisymmärrykseen ja harmoniaan ratsastus tilanteissa. Ja miten nopeasti Unto oppiikaan! Joka ratsastuskerralla saa oikein ihmetellä kuinka se onkin jo niin hyvä ja kypsä ikäisekseen. Ensimmäisiin koulukilpailuihin on jo osallistuttu joista yhdet ovat sopivasti juuri omalla tallilla. Näyttelyistä ollaan kerätty jo mukavasti arvonimiä, ja nyt olisikin tähtäimessä PP-MVA arvonimi.

Ikääntyminen, VARL

0 vuotta - 02.01.2009
1 vuotta - 19.02.2009
2 vuotta - 08.04.2009
3 vuotta - 26.05.2009
4 vuotta - 13.07.2009
5 vuotta - 30.08.2009
6 vuotta - 17.10.2009
7 vuotta - 04.12.2009
8 vuotta - 21.01.2010
9 vuotta - 10.03.2010
10 vuotta - 27.04.2010
11 vuotta - 14.06.2010

12 vuotta - 00.00.0000
13 vuotta - 00.00.0000
14 vuotta - 00.00.0000
15 vuotta - 00.00.0000
16 vuotta - 00.00.0000
17 vuotta - 00.00.0000
18 vuotta - 00.00.0000
19 vuotta - 00.00.0000
20 vuotta - 00.00.0000
21 vuotta - 00.00.0000
22 vuotta - 00.00.0000
23 vuotta - 00.00.0000

Virtuaalihevonen / A Sim Game Horse


Alkuun
Hevoset
Toiminta