Kalkaro d'Amelie

    


Nimi  
  Cobain Déc, Kaapo
Rek.nro  
  VH-53890
Sukupuoli  
  Ori
Säkäkorkeus  
  163 cm
Syntymäaika, ikä  
  03/09/2009, yli (4) vuotta
Rotu  
  Selle Francais
Väri, merkit  
  Musta, läsi, jjs
Painotus  
  Kenttäratsastus
Kouluratsastus  
  Vaativa A
Rataesteet  
  140 cm
Maastoesteet  
  130 cm
Omistaja  
  brainchild
Kasvattaja  
  Iina T., Della Écurie

Luonne

Kaapo on persoona, jonka kanssa ei pärjää ilman huumoria. Se osaa heittäytyä tilanteessa kuin tilanteessa varsaksi ja koettelee ratsastajan hermoja viimeiseen asti. Karsina on orin oma valtakunta, jonne astutaan omalla vastuulla. Mustan lempipuuhaksi voisi luetella mm. armottoman pyörimisen, sekä ratsastajan pepun näykkimisen kun tämä kumartuu ottamaan kavioita (onneksi olemme ottaneet pelleilystä kullanarvoisen vinkin, ja suosittelemmekin lämpimästi orin sitomista karsinaan tätä harjattaessa). Varustaminen sujuu useimmiten ongelmitta, pientä pullistelmista ja ilman näykkimistä lukuunottamatta. Ratsastajan valppautta vaaditaan erityisesti taluttaessa - Kaapolla on mittavat voimat nuoreksi oriksi ja se osaa valittevan hyvin hyödyntää niitä siihen, että saa kulkea sinne minne itse haluaa. Pää vain pilviin ja menoksi! Ratsastajan raahaaminen pitkin tallipihaa ei tunnu häiritsevän mustaa millään tavoin, oikeastaan se taitaa jopa nauttia siitä (pitäisiköhän sittenkin harkita Kaapon painotuksen vaihtamista valjakkoon..).

Orin typerimpiin piirteisiin kuuluu se, ettei se säikkyessään ampaise pelokkeesta pois päin, vaan nimenomaa sitä kohti. Korvat niin hörössä että niiden luulisi ratkeavan liitoksistaan, kaula komeasti kaarella ja sieraimet suurina. Jonkin aikaa pelottavaa asiaa päristeltyään ja ratsastajan istuessa silmät suurina mustan ihmeellisestä käytöksestä, on Kaapomme jo pian valmis jatkamaan matkaansa. Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, ori ei onneksi "säiky" samaa asiaa kahta kertaa. Tässä ehkä yksi parhaimmista syistä siihen, miksi Kaaposta tuli kenttähevonen. Erikoisesteille saatetaan korkeintaan kerran kieltää, mutta toista kertaa ei tule. Hyppykapasiteettia mustalla on erittäin paljon - se imee esteille, lyhentää ja pidentää laukkaa ratsastajan käskyn mukaan, mutta innostuessaan tykkää heitellä takapäätään turhankin paljon taivaisiin (eikä muuten mitenkään pienesti..).

Kaapo kaikkine orimaisine ja varsamaisine kujeineen on erittäin mielenkiintoinen ratsastettava tasaisella. Se on kuin kiukkuinen pieni ihminen - jos musta ei jotain ymmärrä tai epäonnistuu, se osoittaa selvästi mieltää tanssahtelemalla paikoillaan hermostuneena ja painaen korvat tiukasti luimuun. Tällöin ratsastaja voi olla varma, ettei lopputunnistakaan tule mitään. Kaapon kärsivällisyys on pienimmästä päästä, eikä sen kanssa pärjää samanluonteinen ratsastaja - toisella on oltava ymmärrystä ja päättääisyyttä viedä asiat loppuun asti. Orin kanssa työskenteleminen vaatii siis paljon hermoja ja pitkämielisyyttä.

Vieraissa paikoissa Kaapon uteliaisuus on ihan käsillä kosketeltavaa. Se osaa näyttää kiinnotuksensa selkeästi ja no.. joskus turhankin selkeästi. Ori on helppo kuljettaa trailerissa, mutta keksii matkalla usein vähemmän toivottuja viihdykkeitä itselleen, kuten trailerin heiluttamisen ja korvia piinaavan hirnumisen. Kilpailu paikoilla Kaapo ei suorasanaisesti stressaa, mutta on todella usein vähän liiankin kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, kuin siitä, mitä ratsastaja selässä käskee. Toisiin hevosiin Kaapo suhtautuu ilman mitään ongelmia, vaikka tammoille tuleekin vähän väliä esitettyä komeaa poikaa. Radoilla musta antaa aina parhaansa, vaikka joskus tuleekin tilanteita, jollon ratsun ja ratsastajan välinen kommunikaatio pettää, eikä joistain ratkaisuista olla yhtämieltä - tällöin Kaapo tekee erittäin selväksi sen, mitä itse haluaa, ja on valmis lyömään stopit vaikka kesken radan (sinänsä nolo tilanne ratsastajalle..) asiansa puolesta.

Sukutaulu

ee Petite Lé Samantha
fwb, tummanruunikko, 158 cm
til-o. Jesus left Chicago DEC isä DEC Popart
til, ruunikonkirjava, 134 cm
ii Haka Alvar
she, ruunikonkirjava, 97 cm
ie Una frá Gorawen
isl, rautias, 137 cm
emä Indiana Liwiee PTT
fwb, tummanrautias, 169 cm
ei Acordio Jazz
fwb, ruunikko, 169 cm

Isä, Perfect Tonight 483, tekstiä

Isänisä, Revenant, on ruunikko, 164-senttinen selle francais -ori. Revenant on kilpaillut kouluratsastuksessa Intermediaire II -tasolla, haalien sijoituksia 27 kappaletta. Oriilla on muutama jälkeläinen. Suvusta ei tiedetä paljoakaan, mutta Ranskassa syntyneitä selle francaiseja ovat.

Isänemä, Coquette, on 160 cm korkea, tummanrautias selle francais tamma, joka kilpailee kouluratsastuksessa. Kilpailuista jokunen sijoitus, tammalla muutama varsa. Coquette tulee Ranskasta, eikä sen suvusta tiedetä paljoakaan nimiä enempää. Itse asiassa kovin paljoa tietoa ei löydy edes itse Coquettesta, ja se vaikuttaakin varsin unohdetulta raukkaparalta..

Emä, Assoiffé de Pouvoir PRÍ, tekstiä

Emänisä, Lourd Ralent, on evm-sukuinen, 160-senttisiä esteitä ylittävä ori. Luonteeltaan "Ralle" on pomottava ja menevä, vähän levoton ja kiukutteleva. Ratsastaessa herra on mukavan herkkä, mutta kuumenee erittäin helposti. Koulutettu helppo B-tasolle asti kouluratsastuksessa, kilpailukokemusta löytyy esteiltä jonkin verran. Assoiffé de Pouvoir PRÍ on Rallen ensimmäinen varsa.

Emänemä, Guadrillé FRA, on evm-sukuinen, rakenteeltaan estetyyppinen Ranskassa syntynyt tamma. Guadrillé on luonteeltaan voimakastahtoinen ja ylpeä tamma, muttei kuitenkaan ilkeä. Peruskiltti ja vähän huomionkipeä. Ratsastaessa hieman laiska, mutta innostuu esteillä. Guadrillélla on kilpailukokemusta esteiltä jonkin verran, hyppää 150 cm:n ratoja. Kouluratsastuksessa taipuu He B -tasolle asti. Assoiffé de Pouvoir PRÍ on tamman ensimmäinen varsa.

Kilpailukalenteri

Sijoitukset paksunnettuna.

Päivämäärä  
Paikka  
Luokka  
Sijoitus  
KERJ - Kenttäratsastus
3. toukokuuta 2009
CCI/CIC*****
0/0
3. toukokuuta 2009
CCI/CIC**
0/0
28. huhtikuuta 2009
CCI/CIC***
8/20
27. huhtikuuta 2009
CCI/CIC***
3/22
16. huhtikuuta 2009
CCI/CIC***
10/21
15. huhtikuuta 2009
CCI/CIC**
17/17
15. huhtikuuta 2009
CCI/CIC**
25/29


Virtuaalihevonen / A Sim Game Horse


Alkuun
Hevoset
Toiminta